Taivaan kirkkain tähteni <3

Pala kovaa ajanjaksoa elämässäni.

Katselin juuri pienen pätkän Katastrofin anatomiaa Liviltä, missä isä oli menettänyt tyttärensä Malagan linja-auto onnettomuudessa. Koin sympatiaa ja pystyin samaistumaan moneen tunteiden kirjoon. Itse menetin 2012 pienen tyttöni joka oli silloin 1v ja 3kk. Hän kulkee matkassani joka hetki. En pysty edelleenkään katsomaan kuin pientä osaa kuvista ja joitakin videoita hänestä on mutta ne on jäänyt kokonaan katsomatta… ehkä joskus olen niin vahva että pystyn niitä katsomaan hymyillen ja muistellen häntä. Elämäni hajosi todella pieniksi palasiksi. Niiden palasien kokoaminen on ikuisuus projekti… se palapeli ei tule koskaan olemaan ehjä, siitä puuttuu ikuisesti todella monta palaa.

Joskus vain mietin minkä näköinen hän olisi ja millainen hän olisi. Hän oppi asiat todella nopeasti ja aina oli kiire oppia uutta. Hän oli pelastajani silloin kun hän syntyi, kun en itse löytänyt oikeaa tietä ongelmistani pois. Hän ohjasi minut oikeille raiteille. Kun hän syntyi hän teki minusta ekaa kertaa äidin. Hän oli niin kaunis pieni tyttö! Joskus ajattelen että olisi niin paljon sanottavaa ja kerrottavaa ja haluaisin kertoa että hänellä on 2 maailman ihaninta pikku-siskoa!

Ajattelin joskus että en koskaan tule pystymään jatkamaan elämääni, juutun suruuni ja juurrun tähän. Olin monta kuukautta aivan lukossa. En halunnut myöntää itselleni että minun oli vaan pakko päästää lapseni pois… Niin pahalta kun se tuntui ja tuntuu edelleen. Suru ei koskaan lopu, mutta se muuttaa tavallaan muotoaan. Ikävä jää ja rakkaus ei koskaan lopu.

Haudalla en pystynyt pitkään edes käymään, eihän sen kuulu mennä niin!! Eihän  kenenkään vanhemman lapsiaan kuuluisi haudata, vaan niiden kuuluu haudata meidät! Joskus kynttilän kanssa ollut hautausmaan portilla ja itkien kääntynyt takaisin… en pystynyt. En koskaan mene sinne yksin vaan tarvitsen sen jonka olkapäähän voin tukeutua ja se on aviomieheni. Joskus koin todella ”huono äiti” oloa kun olin pitkiäkin välejä käymättä haudalla mutta en vain kyennyt. Vain parina kertana olen lähtenyt pois itkemättä. Vaikeimpia päiviä ovat merkkipäivät kuten syntymäpäivä ja lähtö päivä jolloin tiemme tahtomatta erkanivat.  Tärkeintä oli minulle että hän sai lempi pehmolelunsa viimeiselle matkalleen mukaan. Ajattelen useasti että hän seurailee meidän ja siskojen touhuja sieltä jostain ja on maailman kaunein suojelusenkeli ! <3

Äiti rakastaa sinua kovasti <3 terveisiä sinne pilvien päälle!

Ikuisesti muistaen

Äitisi <3

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! Tässä vähän omasta päivästäni <3

Hyvää äitienpäivän iltaa kaikille!

Aamuni alkoi aamupalalla sänkyyn ja pieni auringon paistekkin pilkahti sälekaihtimien välistä. Olo oli todella hyvä kun oli saanut yön nukuttua, kun mies nousi yösyötöille meidän kuopuksemme kanssa. Pienikin arjen luksus tuo piristystä tämänkin mamman arkeen. Sain hienon piirustuksen esikoiselta, sekä jätti-ison pusun, unohtamatta tietenkään halia.

Oli ensimmäinen äitienpäivä kahden tytön äitinä. Äitiys on minulle suuri asia vaikka välillä onkin haastavaa ja väsyttää, mutta silti en ikinä vaihtaisi päivääkään lasteni kanssa! Olkaa onnellisia siitä mitä teillä on! Arvokkaampaa roolia elämääsi et koskaan saakkaan kun äitiys. Meillä jokaisella on omakin sellainen, muistakaahan niitäkin.

Matka jatkui pikku-neidin päiväunien jälkeen Tampereelle syömään lempipaikkaani Pancho Villaan. Siellä kuopukseni haluaa aina ”hymymaama” perunat ja vaikka osaa sen jo oikein sanoa, silti ne ovat aina vaan ”hymymaamoja” :D. Meksikolainen ruoka kuuluu yksiin lempiruokiini italialaisen ohella. Minä joka rakastan juustoja, otan mieluiten ravintolassa aina sen jossa on mahdollisimman paljon juustoa. Eli nytkin siis suosin menusta juustoburgeria. Pancho Villan dippi on muuten taivaallista! Mies joskus ammattiani hyväksikäyttäen on yrittänyt maistattaa minulla mitä dippiin kuuluisi, jos sitä kotona tekisin. Siihen hieman olin pettynyt että pihvini ja hampurilaissämpyläni olivat hieman palaneet mutta iso asia saa ruoassa olla että siitä valittaisin jos muuten ruoka maistuu hyvälle.

Omaa äitiänikin kävimme muistamassa kukilla ja suklaalla tietenkin. Siskoni oli onneksi hoitanut yhden meidän lasten velvollisuuksista, eli tehnyt kakun koko porukalle ja hyvää oli! Mutta nyt ilta meneekin lasten iltatoimilla sekä valmistautumalla autokoulun ekaan ajotuntiin huomenissa, joka jännittää minua todella kovasti, mutta jännitystähän tämä on koko ilta kun LEIJONAT ottaa mittaa sveitsistä! Eli nyt lempiurheilun pariin joten hyvää hoki iltaa kaikille <3

Oikein hyvää äitienpäivän jatkoa kaikille!

 

Hei! Kerron hieman itsestäni

Olen 25-vuotias perheen äiti pirkanmaalta. Olen ammatiltani kokki ja työskentelen myös tarjoilijana. Olen valmistunut viime keväänä.

Perheeseeni kuuluu 2 tyttölasta ja aviomies. Esikoinen on 5v ja kuopus 3kk 💖 omat silmäteräni. Yksi elämäntapahtumani on tehnyt äitiydestäni entistä arvokkaampaa ja osaltaan taas haastavaa. Siitä lisää joskus myöhemmin.

Nuorempana harrastin yleisurheilua ja pärjäsinkin siinä aika hyvin mutta nuoruus vei voiton ja yleisurheiluni loppui n. 14vuotiaana. Se kaduttaa suuresti koska siinä olisin voinut päästä pitkällekin.

14-vuotiaana alkoivat ongelmat  jotka johtivat kiireelliseen huostaanottoon ja asuin nuorisokodissa Tampereen Härmälässä. Laitos elämä ei ollut todellakaan helppoa. Sain käydä vanhassa koulussani koulua ja koulupäivän jälkeen suoraan takaisin laitokselle. Laitos aikaa muistelen haikeudella ja toisaalta opettavaisena ajanjaksona elämässäni. Siellä kumminkin pyrittiin itsenäiseen asumiseen eli pyykit oli itse pestävä ja raha oli ansaittava, jota sai erilaisista töistä laitoksella.

Hurjaa oli kyllä katsoa vierestä kun laitokselle tuotiin joskus niin pohjalla olevia nuoria. Silloin havahduin etten koskaan halua itse olla noin pohjalla. Laitoksella oli myös tv-katseluajat, jotka olivat puoli tuntia päivässä ja ruoka oli itse tehtävä muiden nuorten kanssa. Olin karussa monesti ja sen jälkeen kiinni viikon. Ei mitään helppoa elämää siis… Olin aluksi itsekkin tosi pohjalla. Pari ystäväänikin kuoli tuona aikana. Puhelut määräsi vanhemmat eli osalle kavereistani en saanut soittaa. Kotiin pääsin välillä  vkonloppuisin ja sitten taas takaisin laitokselle.

Vanhemmat tulivat katsomaan silloin tällöin minua laitoksella. Laitos ajan jälkeen pääsin varhaisasuntoon, jossa joka perjantai minua käytiin katsomassa miten arkeni hoidan. Valkeakoskella samoihin aikoihin aloin opiskelemaan ravintolakokiksi. Silloin kiinnostuin myös kuntosalista, painon nostosta ja lihasmassan kasvatuksesta se oli se mistä oma elämäni taisi vasta alkaa.

Sitten sain siitä pian esimmäisen lapseni, joka keskeytti opiskeluni pariksi vuodeksi. Hänen kanssaan olin yksin ja aikaa meillä oli vain 1v 3kk kunnes hän nukkui pois. Hän on taivaani kirkkain tähti ja kulkee matkassani joka päivä ja joka hetki. Odotin toista lastani tällöin samaan aikaan eli surutyö oli pakko jättää taakse ja hoidettava toista vauvaani. Aviomieheni joka oli iso osa surutyötäni. En usko että olisin tässä ilman häntä. Hän laittoi stopin kaikelle järjettömyydelle kun toinen lapsi nukkui välissämme vielä 7kk vanhanakin. Koin että kuulen ja tunnen sen jos toinen lapseni lakkaa hengittämästä.

Syvät arvet jäi tuolloisesta tapahtumasta ja tuskin koskaan ne umpeen menevätkään. Nyt meillä on toinen pieni vauva jonka kanssa samanlaiset pelot kun toisenkin kanssa. Onneksi minulla on mieheni oma arjen tukipilarini, joka ymmrtää ja tukee sillon kuin sitä eniten tarvitsen.

Ajattelin blogissani kertoa ruoasta, lapsista, perheestäni, arjestani, ajatuksistani ja harrastuksistani. Ruoka on työni puolesta suuri intohimo. Siksi haluan jakaa reseptejäni kanssanne.

Toivon että tulet jakamaan kanssani uusia näkökulmia ja toivon että pystyn tukemaan ja auttamaan arjessasi. Minulle saa laittaa kommentteja ja viestiä. Tule mukaan!

 

<—-Tuosta pääsette Blogini Facebook-sivuille ! :)