Pala kovaa ajanjaksoa elämässäni.
Katselin juuri pienen pätkän Katastrofin anatomiaa Liviltä, missä isä oli menettänyt tyttärensä Malagan linja-auto onnettomuudessa. Koin sympatiaa ja pystyin samaistumaan moneen tunteiden kirjoon. Itse menetin 2012 pienen tyttöni joka oli silloin 1v ja 3kk. Hän kulkee matkassani joka hetki. En pysty edelleenkään katsomaan kuin pientä osaa kuvista ja joitakin videoita hänestä on mutta ne on jäänyt kokonaan katsomatta… ehkä joskus olen niin vahva että pystyn niitä katsomaan hymyillen ja muistellen häntä. Elämäni hajosi todella pieniksi palasiksi. Niiden palasien kokoaminen on ikuisuus projekti… se palapeli ei tule koskaan olemaan ehjä, siitä puuttuu ikuisesti todella monta palaa.
Joskus vain mietin minkä näköinen hän olisi ja millainen hän olisi. Hän oppi asiat todella nopeasti ja aina oli kiire oppia uutta. Hän oli pelastajani silloin kun hän syntyi, kun en itse löytänyt oikeaa tietä ongelmistani pois. Hän ohjasi minut oikeille raiteille. Kun hän syntyi hän teki minusta ekaa kertaa äidin. Hän oli niin kaunis pieni tyttö! Joskus ajattelen että olisi niin paljon sanottavaa ja kerrottavaa ja haluaisin kertoa että hänellä on 2 maailman ihaninta pikku-siskoa!
Ajattelin joskus että en koskaan tule pystymään jatkamaan elämääni, juutun suruuni ja juurrun tähän. Olin monta kuukautta aivan lukossa. En halunnut myöntää itselleni että minun oli vaan pakko päästää lapseni pois… Niin pahalta kun se tuntui ja tuntuu edelleen. Suru ei koskaan lopu, mutta se muuttaa tavallaan muotoaan. Ikävä jää ja rakkaus ei koskaan lopu.
Haudalla en pystynyt pitkään edes käymään, eihän sen kuulu mennä niin!! Eihän kenenkään vanhemman lapsiaan kuuluisi haudata, vaan niiden kuuluu haudata meidät! Joskus kynttilän kanssa ollut hautausmaan portilla ja itkien kääntynyt takaisin… en pystynyt. En koskaan mene sinne yksin vaan tarvitsen sen jonka olkapäähän voin tukeutua ja se on aviomieheni. Joskus koin todella ”huono äiti” oloa kun olin pitkiäkin välejä käymättä haudalla mutta en vain kyennyt. Vain parina kertana olen lähtenyt pois itkemättä. Vaikeimpia päiviä ovat merkkipäivät kuten syntymäpäivä ja lähtö päivä jolloin tiemme tahtomatta erkanivat. Tärkeintä oli minulle että hän sai lempi pehmolelunsa viimeiselle matkalleen mukaan. Ajattelen useasti että hän seurailee meidän ja siskojen touhuja sieltä jostain ja on maailman kaunein suojelusenkeli ! <3
Äiti rakastaa sinua kovasti <3 terveisiä sinne pilvien päälle!
Ikuisesti muistaen
Äitisi <3