Hei! Kerron hieman itsestäni

Olen 25-vuotias perheen äiti pirkanmaalta. Olen ammatiltani kokki ja työskentelen myös tarjoilijana. Olen valmistunut viime keväänä.

Perheeseeni kuuluu 2 tyttölasta ja aviomies. Esikoinen on 5v ja kuopus 3kk 💖 omat silmäteräni. Yksi elämäntapahtumani on tehnyt äitiydestäni entistä arvokkaampaa ja osaltaan taas haastavaa. Siitä lisää joskus myöhemmin.

Nuorempana harrastin yleisurheilua ja pärjäsinkin siinä aika hyvin mutta nuoruus vei voiton ja yleisurheiluni loppui n. 14vuotiaana. Se kaduttaa suuresti koska siinä olisin voinut päästä pitkällekin.

14-vuotiaana alkoivat ongelmat  jotka johtivat kiireelliseen huostaanottoon ja asuin nuorisokodissa Tampereen Härmälässä. Laitos elämä ei ollut todellakaan helppoa. Sain käydä vanhassa koulussani koulua ja koulupäivän jälkeen suoraan takaisin laitokselle. Laitos aikaa muistelen haikeudella ja toisaalta opettavaisena ajanjaksona elämässäni. Siellä kumminkin pyrittiin itsenäiseen asumiseen eli pyykit oli itse pestävä ja raha oli ansaittava, jota sai erilaisista töistä laitoksella.

Hurjaa oli kyllä katsoa vierestä kun laitokselle tuotiin joskus niin pohjalla olevia nuoria. Silloin havahduin etten koskaan halua itse olla noin pohjalla. Laitoksella oli myös tv-katseluajat, jotka olivat puoli tuntia päivässä ja ruoka oli itse tehtävä muiden nuorten kanssa. Olin karussa monesti ja sen jälkeen kiinni viikon. Ei mitään helppoa elämää siis… Olin aluksi itsekkin tosi pohjalla. Pari ystäväänikin kuoli tuona aikana. Puhelut määräsi vanhemmat eli osalle kavereistani en saanut soittaa. Kotiin pääsin välillä  vkonloppuisin ja sitten taas takaisin laitokselle.

Vanhemmat tulivat katsomaan silloin tällöin minua laitoksella. Laitos ajan jälkeen pääsin varhaisasuntoon, jossa joka perjantai minua käytiin katsomassa miten arkeni hoidan. Valkeakoskella samoihin aikoihin aloin opiskelemaan ravintolakokiksi. Silloin kiinnostuin myös kuntosalista, painon nostosta ja lihasmassan kasvatuksesta se oli se mistä oma elämäni taisi vasta alkaa.

Sitten sain siitä pian esimmäisen lapseni, joka keskeytti opiskeluni pariksi vuodeksi. Hänen kanssaan olin yksin ja aikaa meillä oli vain 1v 3kk kunnes hän nukkui pois. Hän on taivaani kirkkain tähti ja kulkee matkassani joka päivä ja joka hetki. Odotin toista lastani tällöin samaan aikaan eli surutyö oli pakko jättää taakse ja hoidettava toista vauvaani. Aviomieheni joka oli iso osa surutyötäni. En usko että olisin tässä ilman häntä. Hän laittoi stopin kaikelle järjettömyydelle kun toinen lapsi nukkui välissämme vielä 7kk vanhanakin. Koin että kuulen ja tunnen sen jos toinen lapseni lakkaa hengittämästä.

Syvät arvet jäi tuolloisesta tapahtumasta ja tuskin koskaan ne umpeen menevätkään. Nyt meillä on toinen pieni vauva jonka kanssa samanlaiset pelot kun toisenkin kanssa. Onneksi minulla on mieheni oma arjen tukipilarini, joka ymmrtää ja tukee sillon kuin sitä eniten tarvitsen.

Ajattelin blogissani kertoa ruoasta, lapsista, perheestäni, arjestani, ajatuksistani ja harrastuksistani. Ruoka on työni puolesta suuri intohimo. Siksi haluan jakaa reseptejäni kanssanne.

Toivon että tulet jakamaan kanssani uusia näkökulmia ja toivon että pystyn tukemaan ja auttamaan arjessasi. Minulle saa laittaa kommentteja ja viestiä. Tule mukaan!

<—-Tuosta pääsette Blogini Facebook-sivuille ! 🙂